Whole Grain Logo Whole Grain Logo
    ylhäältä kuvattu murokulho ja lusikka, jossa muroista tehty hymynaama

    Vinkit

    Näin muroja tehdään – neljä helppoa vaihetta!

    Haluamme, että aamiaismuromme ovat ravitsevia ja maukkaita saapuessaan pöytääsi. Niinpä panostamme tehtaillamme mutkattomuuteen ja kotoisaan tunnelmaan. Valmistusmenetelmämme eivät eroa juurikaan kotona leipomisesta. Aamiaismurojen valmistaminen ei ole hankalaa tai hienostelevaa!

    kuvitus vehnän jauhatuksesta

    Kultaisesta viljasta täysjyväjauhoksi

    Kun vilja on kypsynyt auringossa, sato korjattu ja puhdistettu, se tuodaan tehtaallemme. Useimmilla tehtaillamme hoidamme jauhatuksen itse, koska näin siirtymä jauhetusta viljasta valmiiksi muroiksi tapahtuu nopeammin (noin kahdessa tunnissa!) ja jauhot ovat mahdollisimman tuoreita. Haluamme säilyttää mahdollisimman suuren osan viljan ravinteista, joten säilytämme täysjyvämuroissamme kaikki ravinteikkaat osat ja heitämme pois vain syömäkelvottomat osat. Tekemällä jauhatuksen itse voimme myös tuottaa vain tarvittavan määrän täysjyväjauhoa ja välttää jätteen syntymistä.

    Miten sama onnistuisi kotona?

    Ainakaan et varmaan jauhaisi viljaa itse, ellet satu asumaan tuulimyllyssä! Keksitaikinassa käyttämäsi täysjyväjauho on kuitenkin melko samanlaista kuin mistä muromme tehdään – tosin meillä jauhot ovat yleensä tuoreempia. Kun jauhamme jauhot itse, ne siirtyvät suoraan myllystä sekoittimeen.

    Kaikki sekaisin ja lämpö päälle!

    Ennen kuin jauhettu vilja kypsennetään, sekoitamme jauhoihin vettä ja muita ainesosia, vitamiini- ja kivennäisainelisät mukaan lukien, ja siirrämme seoksen tyhjiösekoittimeen, jossa siitä tulee taikinaa. Jos lopullinen tuote päällystetään, pidämme toistaiseksi osan ainesosista syrjässä – esimerkiksi suklaan.

    Miten sama onnistuisi kotona?

    Kotileivonnassa tämä olisi vispaus-, sekoitus- ja vatkausvaihe. Se kohta, kun heität kaikki ainesosat kulhoon ja käärit hihat! Jos tekeillä olisi leipä, tässä kohtaa vaivaisit löllötaikinan pehmeän kimmoisaksi – tai heittäisit helppona ratkaisuna kaiken leipäkoneeseen. Mitä mummo siitä sanoisi? Ainesosien kypsentäminen taikinaksi vastaa enemmän tai vähemmän leipätaikinan kohottamista.

    Muotoilu

    Murot saavat muotonsa

    Tämän jälkeen taikina siirtyy yhteen erikoiskoneistamme, jossa murot saavat tutut ja rakkaat muotonsa: rinkulat, pallot, hiutaleet, keksit ja ryppäät. Tiesitkö tämän? SHREDDED WHEAT ("silputtu vehnä") tehdään kirjaimellisesti silppuamalla vehnää rullilla, joissa on urat!

    Miten sama onnistuisi kotona?

    Piparimuotteja käyttäessäsi muotoilet taikinaa samaan tapaan kuin mekin teemme.

    kuvitus murojen paahtoprosessista

    Uunituoreita rapeita muroja

    Lopuksi muotoillut murot laitetaan yhteen suurista uuneistamme, jossa niitä paahdetaan tarkkaan lasketun ajan verran. Kuvittele valtava, erityisen kuuma kuivausrumpu, joka ei kuitenkaan kuivaa sukkia, vaan tekee muroistasi kauniin kullanvärisiä ja rouskuvan rapeita. Paahdettujen murojen annetaan jäähtyä (joihinkin lisätään päällyste, esimerkiksi herkullisesta suklaasta) ennen kuin ne pakataan ja lähetetään kauppoihin. Valmista tuli.

    Miten sama onnistuisi kotona?

    Tämä osio vastaa kotikeittiön "laita leivonnaiset esilämmitettyyn uuniin 40 minuutiksi" -vaihetta. Meillä vain on isompi uuni.

    kulhollinen kaakaojauhetta kaakaopapujen vieressä

    Oletko koskaan pohtinut, miten valitsemme raaka-aineemme?

    Nestlé haluaa tarjota mahtavan makuisia, laadukkaista aineksista tehtyjä muroja. Lisätietoa raaka-aineista ja laadusta täällä.

    Lisätietoa Oletko koskaan pohtinut, miten valitsemme raaka-aineemme?

    Ollaan yhteydessä

    Mitä on kokojyvävilja?

    "Kokojyvä" merkitsee, että kaikki viljan osat on säilytetty: leseet, alkio ja siemenvalkuainen. Nämä viljan kolme osaa sisältävät erilaisia ravintoaineita, ja kullakin on tärkeä osa viljan kasvussa ja terveellisyydessä.

    Paljonko täysjyväviljaa minun tulisi syödä päivässä?

    Helppo periaate on käyttää viljaa ruokavalion perustana ja valita täysjyvävilja jalostetun sijaan aina kuin mahdollista. Amerikkalaisissa ravintosuosituksissa viitemäärä on 3 annosta (48 g) päivässä.

    Miksi muroihin lisätään sokeria?

    Se makeuttaa viljaa ja tuo muroihin makua, rousketta, suutuntumaa ja väriä.